keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kahvi

Välähdyksiä sairaalasta.

Menen keskeytykseen ja pienellä metallisella kärryllä roudataan kahvia syntyneen lapsen kunniaksi.

Mä mietin, ettei mun lapsen kunniaks juoda kahveja.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Suru

Suru on kulkenut matkassa nyt joitakin kuukausia. Se ujuttaa lonkeroitaan elämääni yhä erilaisin tavoin. Se satuttaa, se hoivaa, se tuntuu kylmältä ja se tuntuu kuumalta. Tänään suruni on ollut kaipausta. Tänään suruni on tuntunut tyhjyytenä kohdussa, vailla potkuja olevana vatsana ja kehona, joka edelleen tuntuu olevan toipumassa. Suru on läsnä tänään, mutta ehkä taas vähempänä jo huomenna. Suru on joinakin päivinä niin sakeaa, että hetkittäin se sumentaa koko näkökentän. Ja sitten se taas siirtyy sivuun, jää asuttamaan pelkkää vierashuonetta.

Äitienpäivästä on tullut päivä, joka tuntuu tänä vuonna vääryydeltä. Haluaisin voida iloita kaikkien niiden äitien puolesta, ketkä saavat pitää syleissään niitä omia pieniä. Haluaisin voida iloita niiden kaikkien äitien puolesta, joiden pienet vielä odottavat kohdun suojissa vielä, turvassa.

En olisi uskonut, että suru on edelleen näinkin voimakas.

Äitienpäivä

Kyllä tämä päivä tuntuu. Jossain syvällä. Tämä päivä muistuttaa siitä, minkä menetin alkuvuodesta. Samalla rinnalla elää ajatus – ehkä jo ensi vuonna tähän aikaan vietän ensimmäistä äitienpäivääni äitinä? Tai sitten en. Pelkään etten. Samalla pelkään kaiketi sitäkin, että vietän. Välillä kyseenalaistan voimiani ja taitojani olla edes vanhempana. Ei tästä mitään tule kuitenkaan.

Ostan ovulaation testaamista varten välineistöä ja samalla pelkään, ettei keho ole toipunut vieläkään. Irtoaako munasolu sittenkään, vaikka hormonit toimisivat?

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Työt, työt

Haen töitä sieltä ja täältä, yrittäen saada edes parinsadan kilometrin säteeltä meidän kodista. Vauvantekohommat etäsuhteessa voi teettää omat ongelmansa, mutta en voi jäädä vain odottelemaan. Pakko toimia edes jonkun asian suhteen, ja vauva tulee sitten jos ajoitukse ja kuun asennot ja Venuksen liikkeet sattuvat oikeille kohdille. Ja kyllähän ne siittiöt tietty elää sen 3-4 päivää tuolla kohdussa, kun kuitenkin viikonloppuisin matkustaisin takaisin kotiin.

Jotenkin tuntuu moraalittomalta hakea (vakituisiakin) työpaikkoja, samalla kun tietää voivansa tulla raskaaksi milloin tahansa. Eihän sen pitäisi olla moraaliin liittyvä kysymys, mutta siltä se silti tällä hetkellä tuntuu. Ehkä olen sisäistänyt liian hyvin ajatuksen siitä, ettei meitä nuoria naishenkilöitä kannata palkata töihin kun paskiaiset menevät ja poksahtavat raskaaksi heti saatuaan paikan. Ja samaan aikaan kirotaan kun me ei tarpeeksi raskauduta.

Haen silti töitä.

Mies edelleen opiskelee.

Joskus ehkä olemme siinä vakaassa ja onnellisessa tilanteessa, kun voimme asettua saman katon alle, kummallakin on joku työ ja kasvatamme yhdessä meidän lapsia.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Kun ei ovulaatiota näy

En ovuloi. Enkä ole tullut tähän johtopäätökseen pelkästään siksi, ettei raskautta kuulu huolimatta siitä, että olemme onnistuneet muutamia kertoja ajoittamaan yhdessäolomme otollisille päiville. Tunnen sen kehostani, ettei se toimi normaalisti; välivuodot, kivuttomat kuukautiset, yli 45 päivän menevä kierto. Ei tarvitse olla Sherlock sanoakseen, että keho ei ole vielä ennallaan.

Kevät on käynnistynyt niin vauhdilla, etten ole ehtinyt vielä tajuta koko asiaa. Toukokuu. Mihin meni maaliskuu? Tai huhti? Kuukauden kuluttua etäsuhteilu loppuu ja päästään yrittämään lasta ensimmäistä kertaa ihan oikeasti yrittämällä, vaikka tietysti toivoisin, ettei meidän koko maailman tarvitsisi kietoutua sen yrittämisen ympärille. Kunpa voisi olla huoleton ja kantaa mukanaan vain pienen pientä odottavaa kipinää. Niin kauan kun keho ei kuitenkaan toimi normaalisti, tuntuu, etten voi olla rauhassa. Missä on normaali kuukautiskierto? Lähemmäs 50 päivään venyvät kierrot ovat omiaan tuottamaan harmaita hiuksia ja stressiä. Ja stressaamalla ei tule varmasti lasta eikä... lasta.

Olen miettinyt, miten voisin edesauttaa kehoni toimimista. Toukokuusta alkaen olen päättänyt tsempata kaiken mahdollisen suhteen, mikä ikinä voisi edesauttaa lapsen saamista.


  • klassinen greippimehu (edes taikauskon vuoksi)
  • kevyen liikunnan lisääminen päiviin (tavoitteena käydä uimassa kerran viikossa, joka päivä käydä edes lyhyellä kävelylenkillä tai tehdä edes lyhyt kotijumppa)
  • vaikka en ole varsinaisesti lihava, pieni painonpudotus voisi boostata raskautumista --> normaalipainon ylärajalta voisi hiiviskellä hiljalleen sinne normaalipainon keskivaiheille. Painoa ei kuitenkaan saisi kaiketi pudottaa liian nopeasti, ettei hormonitoiminta häiriinny.
  • sokerit minimiin, tilalle oikeasti hyviä ravintoaineita
  • vitamiinilisä on ollut käytössä jo jonkin aikaa, sitä jatketaan
  • raudan saanti pitää taata, jotta keholla olisi aineksia kasvattaa hyvää kasvualustaa salamatkustajalle

Muuta? Onhan sitä tuossakin.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset

Mun mielessä hiljaisuus kietoo kätensä mun ympärille ja tunkee lonkeronsa sisään mun aivoihin. Herään aamulla paniikinsekaiseen uneen, jossa olen juuri saanut kuulla, että eräs läheiseni on raskaana ja kuinka minä heittelen tavaroita pitkin seiniä ja lattioita ja itken. Herään ja huokaisen helpotuksesta, että se olikin vain unta. Olisihan se oikeasti kamalaa heitellä tavaroita jos kuulee jonkun olevan onnellinen.

Takana on ollut juuri päivä, kun kuuntelen pian ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tulevan työkaverin pohdintoja jännityksestä, odotuksesta ja elämän muuttumisesta. Toisinaan kykenen olemaan iloinen sen toisen ihmisen puolesta, ihan aidosti ja oikeasti. Ja sitten tulee päiviä kun dissosiaatioaallot kuljettavat minua kauemmas, koska juuri nyt en kykene kuulemaan ja olemaan siinä hetkessä läsnä. Seuraan keskustelua ikään kuin katsoisin sitä telkkarista. Tunnen, kuinka silmäni lasittuvat ja tuntuu, etten uskalla edes räpäyttää silmiä. Vahamaisin kasvoin odotan, että puheenaihe kääntyy, muuttuu ja hakeutuu uusille urille. Mielessäni hoen itselleni, että älä itke nyt.

Hormonitoiminta sekoilee. Kuukautiset yrittivät tulla, mutta jäivätkin tulematta. Ei minulla ikinä ole ollut tiputteluvuota (pl. e-pilleriaika). Ehdin jo iloita uudesta kuukautiskierron päivästä, mutta se päivä jäikin tulematta. Sitä ootellaan edelleen. Toisaalta tiedostan, että on raskauskin mahdollinen, joskin ehkä ei todennäköinen. Tasan 14 päivää sitten kohdussani on uinut siimahäntiä ja kuukautiset eivät ole vieläkään alkaneet. Mutta ei minulla ole myöskään raskausoloa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Vauvauvauvakuume

Aamulla minä tuijotan puhelimen näytöllä olevaa laskuria, joka näyttää kuinka monta päivää on vielä etäsuhteessa elämistä edessä. Enemmän päiviä on onneksi jo takana kuin edessä. Päivät vähenevät ja joka ikinen aamu tuntuu mukavammalta kuin edellinen. Kesä, tule jo!

Kyllähän kesä tuntuu myös epävarmalta, kuten koko elämänikin tällä hetkellä. Kesällä minusta tulee maisteri, mutta se tarkoittaa samalla myös opiskelijastatuksesta luopumista ja johonkin aivan uuteen hyppäämistä. Ensimmäistä kertaa elämässäni saatan ilmottautua työttömäksi työnhakijaksi, jos nyt sopivia työpaikkoja ei aukea kotipaikkakunnalta kesän kynnyksellä. Samalla kun yritän hakea töitä, yritämme saada pientä salamatkustajaa kasvamaan sisälläni. Tietty tuntuu pahalta mahdollista työnantajaakin kohtaan olla tällainen klassinen malliesimerkki nuoresta työntekijästä, joka raskautuu heti, kun työpaikan saa alleen. Tosin raskautuminen saa tulla vaikka työpaikkaa ei kuuluisikaan.

Tuntuu, että lapsen saamisen pitäisi olla pilkulleen suunniteltu tapahtuma. Ei liian aikaisin, ei liian myöhään. Pitäisi olla vakaa ja mieluusti kauemmin kestänyt parisuhde, ihannetapauksessa tietysti avioliitto. Ja suojatyöpaikka tietty hankittuna. Ja ehkä hieman varallisuuttakin. Itse onnistun onnekseni kyllä sen ammatin saamaan ennen lasta, mutta muuten monet asiat ovat vähän epävakaammalla pohjalla. Suhteellisen lyhyt parisuhde, ei vielä avioliittoa ja molemmat ovat opiskelijoita. Mutta kun se hyvä hetki on silti tässä ja nyt. (Tai no, sitten jos tyyppi päättää itse joskus tulla, enhän minä sitä voi päättää.)

Uutta blogissa:

Kahvi

Välähdyksiä sairaalasta. Menen keskeytykseen ja pienellä metallisella kärryllä roudataan kahvia syntyneen lapsen kunniaksi. Mä mietin, e...